Tutustuminen neulekoneeseen aiheutti monellekin kurssilaiselle, minulle mukaanlukien, ainakin pari harmaata hiusta. Jokunen ärräpääkin lenteli ilmoille, mutta täytyy kuitenkin olla tyytyväinen aikaanaannoksiin. Ensimmäisenä harjoitustyönä tein säärystimet Esiton kampalangsta ja niihen neuloin kirjoneuletta. Toinen, kaikille pakollinen neulepaita, syntyi Bockens-puuvillapellavasta. Tosin minun paidastani tulikin pitkä mekko. En malta odottaa, että pääsen kesälämpimällä pitämään tätä!
Kolmanteen neulekoneprojektiini tartuin puolivahingossa. Olin ostanut ihan muuta tarkoitusta varten Marks & kattens Fame trend lankaa (75 % villaa, 25 % polyamidia) neljä kerää eli yhteensä 400 g. Alkuperäinen projekti ei ollut päässyt alkua pidemmälle, joten annoin neulekoneen hoitaa työn puolestani. Langasta sai kivankokoisen hartiashaalin. Reunat tein Esiton kampalangasta ensin erilliseksi tuppiloksi, jonka jälkeen ompelin sen shaalin reunaan.